Loppukesän kuulumisia

25.08.2022

Kesä menee aina niin nopeasti....

Tuon yllä olevan lausahduksen huomaan sanovani lähes joka vuosi. Kesälle suunnittelee mielessään monia kivoja juttuja ja sitten syksyn tullen sitä huomaakin, että monia niistä asioista jäi tekemättä ja suunnitelmat jäi puolitiehen. No ei sillä, kaikkea kivaa on ehtinyt tehdäkin. Kaivotar on kesän aikana ollut sellaisessa pienessä murrostilassa, odottamassa jotain tajuntaan iskevää inspiraatiota, joka veisi jälleen täysin mennessään. Joskus luova tila on jumissa, vähän niin kuin sulkeutuneena pieneen komeroon omaan rauhaansa. Ideoita kyllä mielessä on vilissyt, mutta ihan se lopullinen toteutus kaikkien osalta ei ole mennyt maaliin saakka. Tänä kesänä olen kyllä solminut liudan aivan ihastuttavia ranne- ja nilkkakoruja. Muutama Malakin on tullut tehtyä. Ja sainpa muutaman uuden jälleenmyyjänkin tuotteilleni: Joensuussa sijaitseva Mokomia Lifestyle, Kampaamo Sarianne sekä Liedon asemalla toiminut Pihlapuoti. Kesän voisi kuitenkin summata menneen ihan mukavasti, lämmintä on riittänyt ja uusiakin juttuja on suunniteltu ja tehty. Tähän loppukesään sattui vielä muutama kiva tapahtuma, jossa olimme tuon puotipuksukaverini eli mieheni kanssa esittelemässä ja myymässä Kaivottaren tuotteita. Seuraava tapahtuma, joka on luvassa on Kouvolassa oleva Sadonkorjuu päivä 27.8.2022.  

Puotipuksut Taideruukin taiteiden yössä 19.8.2022
Puotipuksut Taideruukin taiteiden yössä 19.8.2022

Syksy tuo aina tullessaan sen, että tavallaan siirrytään uuteen kauteen ja uusiin juttuihin. Korvakorujen värimaailma alkaa muuttua iloisen räiskyvästä vähän enemmän ruskan värien suuntaan. Pimenevissä illoissa tunnelmoidaan makrameelyhtyjen kanssa. Ja ihan se elo ja olokin, ainakin mulla alkaa rauhoittumaan kesän jälkeen. Viime syksynä yksi suosituimpia tuotteita oli erilaiset makrameelyhdyt. Etenkin katosta roikkuvia malleja, joihin sain led-valot sisälle meni tosi moneen kotiin. Tänä syksynäkin olen ajatellut, että teen lyhtyjä vain tilauksesta, enkä laita niitä verkkokauppaan myyntiin. Varmasti kyllä joihinkin loppuvuoden tapahtumiin niitä on tulossa kaupan. Eli jos makramee lyhdyt sinua kiinnostaa ja haluaisit sellaisen tunnelmanluojan itsellesi hankkia, niin ota yhteyttä täältä.

Syksyn tullen aion julkaista muutamia uusia korvakorumalleja, joita olen kesän aikana tehnyt ja joita on ollut jo esillä tapahtumamyynneissä. Joitakin  korviksia on vielä työn alla ja ideoinnit meneillään. Joten maltathan odottaa vielä hetken, kunnes ne tulevat.

Ihan uusi juttu, minkä syksyllä aloitan: 

Lumoava makramee kurssi Kymenlaakson opistolla. Kurssi kestää syyslukukauden verran ja jännitin alkuun tosi paljon, että saankohan kurssille kuinka hyvin osallistujia. Jännitys oli turhaa, koska kaikki kurssipaikat tuli täyteen. Olen siitä tosi iloinen ja ehkä jopa vähän yllättynytkin. Koska olen jotenkin katsellut, että makramee trendi olisi vähän laskusuuntainen. No ehkä luuloni oli väärät ja makramee tosiaan vielä jaksaa kiinnostaa. Innolla siis suuntaan kohti ensimmäistä virallista open pestiä ja toivon, että kurssilaiset löytävät solmeilun ilon. 

Kuulasta alkavaa syksyä ja halaukset!

❤️ Terhi